Arkisto | Kotona RSS feed for this section

28m²

27 syys

Ajattelin nyt viedä teidät pienelle kierrokselle meikäläisen kotiin. Täältä puuttuu vielä muutamia olennaisia huonekaluja, kuten kirjahylly ja olohuoneesta pöytä, mutta antaa mennä nyt vaan.

20130927-164509.jpg
Aloitetaan keittiöstä. Tämä on näkymä kun seistään eteisessä. Mun luona kissaa ei koskaan tarvitse nostaa pöydälle, se tekee sen ihan oma-aloitteisesti. Hehhe.

20130927-164550.jpg
Ikkunalaudalla nököttää hedelmien ja sekalaisten tilpehöörien lisäksi kasa lehtiä, muutama kynttilä ja yksi tommoinen hieno lamppu, jonka ostin Ikeasta, mutta johon unohdin ostaa lampun sisälle.

20130927-164600.jpg
Tämmöinen ihan pieni ja näppärä keittiönurkka täällä siis on. Ainut mistä jaksan valittaa on kaasu-uuni, jonka sytyttäminen on aina tuskan takana. Tästä syystä teen uunissa ruokaa karkeasti kaksi kertaa kuussa, jos sitäkään.

20130927-164611.jpg
Avohyllyistä tykkään kovasti, sieltä on maatuskat, hajuvedet ja kamerat sulassa sovussa.

20130927-164643.jpg
Jos kurkataan keittiönpöydän kohdalta vasemmalle, nähdään vaaterekki sekä -kaapit, joiden välistä päästään eteiseen. Mutta ei mennä sinne, vaan olohuoneen puolelle, joka heijastuu peilistä.

20130927-164744.jpg
Ja kas, siinä sohva, kiistämättä tän huushollin parhaita paikkoja.

20130927-164726.jpg
Näkymä vastakkaisesta suunnasta.

20130927-164825.jpg
Näitä portaita kipuan aina nukkumaan. Parven alla vartioi Jason Schwartzman.

20130927-164848.jpg
Parvella ollaan! Sängyn lisäksi täällä on siis tuommoinen tasanne, minkä päällä en itse kovin paljoa tohdi olla, mutta joka kestää kyllä ihan hyvin parit kirjat ja kissojen mökin.

20130927-164839.jpg
Ja täällä syvennyksessä tapahtuu itse koisiminen. Monet ihmettelee, eikö mua ahdista nukkua tämmöisessä luolassa. Vastaus on, että päinvastoin, tää on ehkä turvallisimman tuntuinen paikka nukkua, heti kainalon jälkeen. Vähän kuin olisi joka ilta majassa.

20130927-164931.jpg
Parvelta näkee hyvin myös mun mitä ihanimman palohälyttimen. Kissoja tää ei voisi vähempää kiinnostaa, onneksi.

20130927-165009.jpg
Siihen on hyvä päättää, mistä aloitettiinkin, eli keittiönäkymä vielä kertaalleen. Kiva kun kävitte!

sohva, vihdoinkin

16 Tam

20130116-134228.jpg
20130116-134238.jpg
20130116-131631.jpg
20130116-131638.jpg

Kotonani ei ole ollut sohvaa seitsemään kuukauteen. Se on alkanut ottaa päähän jo kolmannen kuukauden kohdalla. Vaan eipä ota enää. Eilen koitti nimittäin hartaasti odottamani hetki, käytiin isäpuolen kanssa noutamassa sohva kotiin. Sunnuntaina voitin kaunokaisen huuto.netistä, nyt se ilahduttaa mua olemassa olollaan keskellä olohuonetta. Olen himoinnut rokokoo-sohvia niin kauan kuin muistan ja vihdoin sain yhden omakseni. Koti alkaa hiljalleen muotoutua, saatatte huomata myös ikkunalle saapueet samettiverhot. Seuraavaksi listalla onkin sohvapöytä ja kirjahylly. Just nyt olen kuitenkin onnellinen sohvasta, ai vitsi kun se onkin nätti ja miten kiva siihen on käpertyä! Ihanata!

nyt en missaa mitään

4 Tam

20130104-195217.jpg
Jo aiemmin esittelemieni mahtavien juttujen lisäksi sain joululahjaksi myös Frankien kalenterin. Se ei ehtinyt saapua postissa vielä jouluksi, mutta ihana ylläri odotti äidin postilaatikossa uudenvuodenaattona. Älytön ajoitus!

20130104-195237.jpg
Pääsin kuin pääsinkin siis aloittamaan kalenterin ajallaan. Mulla ei olekaan ollut vuosiin tämmöistä kunnollista kalenteria, vaan olen merkinnyt kaikki menot puhelimen muistiin. Tuntuu ihanalta raapustaa asiat kunnolla kynällä paperille.

20130104-195251.jpg
Eikä mille tahansa paperille, vaan näille söpöäkin söpömmille sivuille.

20130104-195327.jpg
Ja kattokaa! Mun keittiön ikkunalla on verhot! Ai jukupätkä oon ilonen näistä, kaks ekaa päivää vaan tuijottelin niitä typerä hymy naamalla. Noi nyt vaan sattuu olemaan niin paljon kodikkaammat, kuin ne asunnon mukana tulleet tummansiniset paperikaihtimet. Hyi saakeli. Olohuone kaipaa vielä omiaan ja saakin ne heti, jahka Ikeaan saapuu lisää tummanruskeita samettiverhoja. Yksi mun haasteista tälle vuodelle olisikin saada koti valmiinpaan malliin (eikai se ihan valmiiksi ikinä tule?) ja saada jonkilaista asuntopostausta tänne bloginkin puolelle.

fiilistelijä

3 Jou

20121203-211955.jpg
Lumi on ihanaa ja sitä on paljon. Oon tyytyväinen, viime jouluna oli kamalaa tuijotella takapihan kuollutta nurmikkoa kinosten sijasta.
20121203-212013.jpg
Ulkona kylmä, sisällä lämmin. Välillä yökkäripäivät on ihan oikeutettuja.
20121203-212027.jpg
Yökkäripäivänä innostuin purkamaan viimeisiä muuttolaatikoita. Niissä oli kirjoja. Kirjat odottavat nyt oikeaa kirjahyllyä parvella, tuntuu taas hiukkasen kotoisemmalta. Mun on vähän vaikea sisäistää, että asun täällä nyt kunnolla ja pidemmän aikaa, oon tottunut jokavuotisiin muuttoihin. Niiden välillä ei raaski edes purkaa kaikkia laatikoita. Relaa Janita ja kotiudu! Osta se sohva jo!!
20121203-212003.jpg
Onko liian aikaista pystyttää joulukuusi? Ihan sama, pystytin nyt kuitenkin. Löytyin nimittäin Stockalta niin ihania koristeita, etten malttanut millään odottaa. Tuo pikkulintuja sisällään pitävä killutin on yksi niistä. Ah, Joulu!

Olin niin iloinen löytäessäni suklaakalenterinkin, vaikka lähialepoista ne oli loppuneet. Ainut oikea suklaakalenteri on euron kalenteri, sen suklaan kuuluu olla vähän kämästä. Kinderiä syödään pääsiäisenä.

paras kaakao ja hattuylläri

14 Mar

20121114-162159.jpg
Varma merkki siitä, että edellisestä blogipäivityksestä on kulunut liian kauan on se, kun äiti soittaa ja tivaa tuoreempia postauksia ’kun siellä on aina vaan se vanha tylsä poolopaitajuttu’. Mulla on ollut vähän inspis kateissa, mutta täältä tulee nyt edes pari pientä asiaa.

20121114-201500.jpg
Asia numero yksi. Rakastan mun keittiön avohyllyjä. Ja tuota Clipperin kaakaota, ai jumbe se on ihan parasta mitä kaupasta saa! Ei oo yhtään liian makeaa vaan just täydellistä ja täyteläistä!

20121114-162239.jpg
Ja toisena asiana tämän päivän asu, johon kuului mulle hyvin epätyypillinen hattu. Lainasin Eetulta hetken mielijohteesta. Ihan kiva lisä, mutta oli vähän ongelmia mahduttaa mun korvat ja kaikki tuonne alle. Mulla on kyllä yks isoimpia päitä mitä tiiän.

pakkomielle, asu ja näkymä

23 Lok

20121023-134215.jpg
Tee kuuluu syksyyn, niin se vaan on. Tähän nimenomaiseen syksyyn tuntuu kuuluvan eritoten chaitee, chailatte, jota oonkin keitellyt itselleni päivittäin. Hyvä vaan, vähenee kahvin juonti siinä samalla.

20121023-134229.jpg
Vaatteet joltakin päivältä, oliko se sitten eilinen vai sunnuntai, en ole varma.

20121023-134243.jpg
Oon käynyt nyt kahden viikon sisään kolmesti Ikeassa. Apua. Aina lähden sinne ”ihan vaan seuraksi” ja aina poistun kassillisen kanssa, maha täynnä jäätelöä. Eilen oli sitten taas Ikean vuoro, kun Alisa kaipasi verhoja ja minuthan tietysti valtasi tunne, että kynttilöitä on saatava. Ei se mitään, kivojahan nuo. Mutta nyt saa riittää.

20121023-134254.jpg
Sama asu, takin kanssa. Ja rillit päässä kuvassa, miten harvinaista.

20121023-134505.jpg
Syksy on ihan ekstraihana silloin, kun aurinko näyttäytyy. Näkymä ikkunasta, Kirjailijanpuiston puutkin ovat alkaneet kellertää.

kartalla

12 Lok

20121012-194549.jpg
20121012-194606.jpg
Eilinen bussimatka sujui kohtuullisen kivuttomasti ja kotona mua odotti kahden onnellisen kissan lisäksi myös hurjan kiva ylläri; Eetu oli ripustanut jättikartan seinälle! Toi on niin siisti! Ajankohtaiset väritkin, vaikka kartta onkin jostain 1800-luvun lopulta, hah. Ihanaa kun täällä on niin paljon valkosta seinää minne ripustella kaikkea, kotona on kivaa.