sunnuntai on sunnuntai etelämmässäkin

27 Hel

Mulla oli tänään sunnuntai-/muuttovaatteet, harmaa neule ja nahkashortsit. Että jos huomenna niitä asukuvia. Voi tosin olla koko viikko aika itseääntoistavaa pukeutumista, pakkasin nimittäin vain pienen repullisen vaatteita mukaan, eikä olisi kyllä mahtunut autoonkaan enempää. Mutta ei anneta sen häiritä, onhan mulla muitakin kerrottavia juttuja, kuin mitä mekkoa käytin milloinkin.
Esimerkiksi nyt vaikka näitä kuvia, joissa yritetään näyttää corgeilta:


Päivä lähti käyntiin iloisissa merkeissä, vaikkei saatavilla ollutkaan kahvia, saatika aamiaista. Toinen aamu putkeen ilman kahvia, oon ihmeissäni ettei monsteripääkipu oo vielä hyökännyt. Aamupalaa korvasi sitten se paljon puhuttu ikean jäätelö, ai että, niin kermasta. Niin hyvää.


Ikeareissu nro.2 jälkeen löydettiin tiemme Martinlaakson ostarille, joka nyt sitten ilmeisesti on Alisan uusi ”lähikauppa”. Roudattiin sieltä sitten kassikaupalla herkkuruokaa tänne uuteen kotiin ja kokkailtiin nopeat soija-nacho-vuoat. Vitsin hyvää, vitsin epäterveellistä. No, olihan meillä salaatti..


Ei siinä sitten muuta, kun Modern Familya, 30 rockia ja Wilfredia katsomaan.


Ostin minäkin sieltä ikeasta jotain, nimittäin mun pikkusiskolle herra parsakaalin, kun oli niin symppis! Herra Parsa on menossa jo nukkumaan, mutta Alisan kanssa tässä meinattiin valvoa vielä Oscarit. Onhan se nyt perinne. Ja perinteistä tulee pitää kiinni. Tällä kertaa taidetaan tosin jättää oma juhlapukeutuminen ja skumppalasilliset välistä ja seurata gaalaa ihan vaan pieruverkkareissa. Sekin on ihan okei.

Advertisements

2 vastausta to “sunnuntai on sunnuntai etelämmässäkin”

  1. Emma Keiu maaliskuu 1, 2012 klo 12:07 am #

    Ihanan lämpöisen hassu tuo corgi-imitaatiokuva :–)

  2. Janita maaliskuu 2, 2012 klo 11:38 pm #

    hahaa, kiitos :—D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: